Tähän päivään mennessä yhtyeeltä on ilmestynyt kaksitoista studioalbumia, joista 5 on myynyt platinaa, ja kaikki kultalevyyn oikeuttavan määrän. Heinolalainen punkrock -trio jyrää, ja kansa tykkää!
Kotimaassa ja ulkomailla keikkailevan yrityksen edustajien on mahdotonta pystyä hoitamaan yrityksen asioita ilman sähköisiä palveluita. Yhteistyön tilitoimiston kanssa täytyy sujua mutkattomasti ja saumattomasti; laskujenhallinta, laskujen maksatus, ajantasaisen tiedon saaminen, neuvojen saaminen päätösten tekemisen tueksi sekä palkkahallintoon liittyvien asioiden hoitaminen keikkabussista on haasteellista.
Apulanta Oy päätti ulkoistaa taloushallinnon hoitamisen sekä palkkahallinnon kokonaisuudessa Ovidoor Oy:öön. Apulannan edustaja voi käydä katsomassa laskuja ja hyväksymässä niitä missä ja milloin vain. Kiireessä selvitettävät palkka- ja henkilöstöhallintoon liittyvät kysymykset saadaan hoidettua nopeasti puhelimitse, eikä aikaa tarvitse hukata itse asioiden etsimiseen netistä.
Kirjanpito ja tilinpäätös
Sähköinen tiliote
Sähköinen ostolaskujen hallinta
Ostoreskontra
Maestrolasku
Myyntireskontra
Vuokrareskontra
Maksuliikenne
Palkanlaskenta
Raportointi
Neuvonta
Mikkelänkallio 18 b
02770 Espoo
Ovidoor Oy
y-tunnus: 0768651-9
041 431 7007
info(a)ovidoor.fi