Paintball Sissos on värikuula-aseisiin ja varusteisiin erikoistunut yhtiö. Tuomme varusteita ympäri maailman ja myymme niitä Euroopan alueelle. Lisäksi järjestämme Paintball tapahtumia sisäpelihallissa ja ulkokentällä Espoossa.
Yritys on perustettu 1995 ja ensimmäiset kaksikymmentävuotta olimme ns. mappikirjanpidossa. Kun aloimme sähköistää palvelujamme päädyimme Maestron ohjelmistoon ja ohjelmatoimittaja antoi meille kolmen tilitoimiston nimet. Päädyimme näistä Ovidooriin ja oikeastaan ainoa asia mikä harmittaa on ettei sähköistämistä aloitettu aiemmin.
Liiketoimintamme volyymi on noin kahden miljoonan luokkaa, mutta vienti, tuonti sekä kolmikantamyynti, monet ALV-kannat, keikkatyöntekijät ja osan liiketapahtumien toteutuminen sananmukaisesti metsässä tekevät kirjanpidostamme monessa mielessä haastavaa. Ovidoor otti reippaan otteen toimintojemme sähköistämisessä ja olemme saaneet loistavaa tukea siirtyessä uuteen ohjelmistoon. Kun kaikki ominaisuudet saadaan käyttöön saavutamme huomattavia säästöjä verrattuna aikaisempaan.
Myös tilintarkastajamme oli erittäin tyytyväinen Ovidoorin työn jälkeen.
"Ovidoor otti reippaan otteen toimintojemme sähköistämisessä ja olemme saaneet loistavaa tukea siirtyessä uuteen ohjelmistoon"
Tuure Toivola
Paintball Sissos Oy
Kirjanpito ja tilinpäätös
Sähköinen tiliote
Sähköinen ostolaskujen hallinta
Ostoreskontra
Myyntireskontra
Maksuliikenne
Palkanlaskenta
Raportointi
Neuvonta
Mikkelänkallio 18 b
02770 Espoo
Ovidoor Oy
y-tunnus: 0768651-9
041 431 7007
info(a)ovidoor.fi